MATKAILIJAVIRRAT UUDELLAMAALLA 2011-2013
There are no translations available.

Tavoite
Projektissa selvitetään matkailijoiden liikkumista erityisesti pääkaupunkiseudun kolmesta isosta kaupungista muihin maakunnan ja sen ulkopuolisiin kohteisiin, mutta mikään ei rajoita matkailijavirtojen liikkumisen tutkimusta myös muista kaupungeista kunnista ulos ja niiden sisällä. Tulokset auttavat maakunnan ja sen naapurien matkailutoimijoita matkailutuotteiden suunnittelussa ja paketoinnissa sekä reittien kehittämisessä että tieverkoston opasteissa. Lisäksi paikannustietoja voidaan hyödyntää vuodelle 2013 suunnitellussa Uudenmaan matkailun tulo- ja työllisyystutkimuksessa, jossa tarvitaan esimerkiksi tietoja sopivista matkailijoiden haastattelukohteista. Tutkimuksessa on myös mahdollista painottaa venäläisten matkailijoiden liikkumista, koska venäläiset matkailijat ovat yksi Uudenmaan liiton painopistealueita tulevien vuosien toiminnassa.

Osallistujat
HAAGA-HELIA Porvoo

Hankkeen kesto
2011 - 2013

Rahoitus
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätietoja
Yliopettaja Jarmo Ritalahti, jarmo.ritalahti(at)haaga-helia.fi 

 
Tillbaka