Porvoo Works keräsi Campukselle yli 450 osallistujaa

Tänä keväänä ensimmäistä kertaa järjestetty Porvoo Works- tapahtuma keräsi Porvoon uudelle Campukselle yli 450 osallistujaa erilaisiin työpajoihin. Nuoria ja työelämää yhdistävää Porvoo Works -tapahtumaa järjesti 23 hengen opiskelijaryhmä HAAGA-HELIAsta ja Laureasta yhdessä noin 70 työelämän edustajan kanssa.


Lukion toisen luokan opiskelijoille järjestettiin kaksi tuntia kestävä ammattiseikkailu, jonka aikana lukiolaiset saivat tutustua eri ammatteihin, kurkistaa tittelien salattuun maailmaan sekä hankkia työnhaussa tarvittavia taitoja.  Campuksen opiskelijat osallistuivat yritysseikkailuun, jossa yrittäjätarinoita ja yrittäjyysmaistiaisia tarjosivat alueen 13 yrittäjää.


Hyvinvointipäivä kului eri rasteissa zumbaten, hiljentyen, tanssien ja nauraen. Kahvilatorilla Campuksen henkilökunta ja opiskelijat pääsivät nauttimaan rentouttavasta hieronnasta Hoitopalvelu Hermionin Päivi Lipposen hoivaavissa käsissä, sekä ravitsemusasiantuntijan Olli Ilanderin reseptin mukaan valmistetusta herkullisesta ja terveellisestä smoothiesta. Campuslaiset kävivät myös harjoittelemassa ensiaputaitojaan Suomen Punaisen Ristin ohjauksessa.

Porvoo Works lukuina:
-300 ammattiseikkailijaa Linnankosken lukiosta ja Borgå Gymnasiumista
-50 hyvinvointityöpajoihin osallistunutta
- 105 yritysseikkailijaa
-70 työelämän edustajaa
- 300 oppimistyylitestiä
-600 kupillista kahvia
-900 annosta pehmistä
-100 marjasmoothieta